Pauli Aalto-Setälä lähikuva, sininen tausta

Saaristomeren, turvallisuuden ja kestävän kasvun puolesta

Liity mukaani tekemään muutosta

Venäjän hyökkäyksen ja pandemian myötä vaikutuin siitä, miten yhtenäisesti poliitikkomme pystyivät toimimaan. Samanlaista päättäväisyyttä ja rohkeutta tarvittaisiin niin Saaristomeren hyvinvoinnin, julkisen talouden kuin turvallisuutemmekin edistämiseksi. Tarvitsemme vapaan markkinatalouden – mutta myös viisasta sääntelyä ja parempaa yhteistyötä ylisukupolvisten haasteiden ratkaisemiseksi.

Päätin siksi jättää pitkän mediaurani ja mennä Suomelle töihin.

Tulevat tapahtumat

Katso kaikki tapahtumat

Uusimmat sivut päiväkirjasta

Päivä 290

Tänään päättyy pitkä budjettiviikko. Sen kuormittavuutta lisäsi meneillään olevat rauhanneuvottelut, Suomen talouden tilanne sekä uusin rasismiskandaali. Paremminkin on mennyt. Ryhmäkokouksemme aikana odotimme, pystyykö samaan aikaan kokoontuneet Peru

Päivä 289

Sudesta on riidelty ja väitelty koko eduskunnan olemassaolon ajan. Maaseudun ja kaupunkilaisten näkemykset ovat eronneet yhtä kauan. Liioittelu ja vääristely ovat moninkertaistuneet informaatioympäristön digitalisoiduttua. Henkilökohtaisesti suhtautumi

Päivä 288

Loppukiri. Laskin, että saimme pelkästään talousvaliokunnassa tänä syksynä valmiiksi peräti 18 mietintöä ja 26 lausuntoa. Kaikissa kävi bussilastettain asiantuntijoita meitä valistamassa. Kilpalun edistämistä, yritysten olosuhteiden parantamista, viennin