Kuka?

Pauli Aalto-Setälä

Pauli

Kansanedustaja. Itämeriparlamentaarikko. Tietokirjailija.

Pauli Aalto-Setälä (s. 1966) on Saaristomerellä asuva journalisti ja ammattijohtaja, jolla on yli 30 vuoden ura kotimaisten ja kansainvälisten yhtiöiden johdossa. Pauli on työskennellyt toimitusjohtajana kolmessa konsernissa Kotimaa-Yhtiöillä, Allerilla ja Dentsulla sekä päätoimittajana Nelosella, Iltalehdessä ja Kotimaassa. Lisäksi Pauli on ollut toimittaja Turun Sanomissa, MTV:llä sekä Ylen Pyöreässä pöydässä. Keväällä 2023 Aalto-Setälä pyrki ja pääsi eduskuntaan Varsinais-Suomesta kokoomuksen listalta.

Aalto-Setälä on suorittanut EMBA-tutkinnon Aalto-yliopistossa vuonna 2012 ja saanut johtamiskoulutusta Yalen ja Stanfordin yliopistoissa. Hän on opettanut vuosia muutosjohtamista työelämäprofessorina Turun Kauppakorkeakoulussa ja palkittu vuoden puhujana.

Aalto-Setälä on myös Varsinais-Suomen maakuntahallituksen jäsen, Saaristoasiain neuvottelukunnan varapuheenjohtaja ja Itämeren reunavaltioiden parlamentaarikkojen muodostaman Itämeri-valtuuskunnan jäsen.

Aalto-Setälä on kirjoittanut viisi tietokirjaa: "Merkitystalous" (Kirjapaja 2005), "Perkele! Tunneosaamisen oppikirja esimiehille" (Kirjapaja 2007) sekä Innostus, myötämanipuloinnin aakkoset (Talentum 2014), "Häiriö" (Alma Talent 2018) ja viimeisimpänä ”Sovittelija – Kuinka ratkoa riitoja (työ)elämässä (Tammi 2022).

Pauli harrastaa luontokuvausta, metsästystä, voimailua ja meripelastusta.