Vappuaatto.

Eka vappuvastaanotto ja asianmukainen uintisuoritus telkkien ja haahkojen kanssa, toinen tilaisuus vaatteet päällä Turussa. Naapuri kyseli mites uudet kollegat "Saariston senaattoria " kohtelee.

Hyvin. Puoluekannasta riippumatta kohtaamiset ovat järjestään ystävällisiä. Li Andersson neuvoi pyytämättä miten elämäni ensimmäisessä lippuäänestyksessä toimittiin, Annika Saarikon kanssa kävin kahvilla, Pauli Kiuru on eduskuntaryhmän kummini, Pekka Toveri huonenaapurini ja Antti Lindtman antoi ohjeeksi saman minkä itse sai kokeneemmalta poliitikolta aikoinaan. "Onni täällä vaihtelee."

Julkisuudessa vielä syntymättömän hallituksen mahdollisia toimia arvostelevat nekin, jotka eivät hallitukseen halunneet tulla. Etenkin ne, joiden pääviesti oli heitä äänestämällä estää juuri tämän hallituksen kokoonpano. Toivon, että me tai ne -keskustelu päivittyisi nopeasti teräväksi oppositiopolitiikaksi. Ensin voisi olla esimerkiksi jotain päätöksiä tai esityksiä, joita arvioida.

Tuntematta muiden puolueiden tilanteita kovin syvällisesti minusta Vasemmistoliitto on analysoinut vaalitappionsa tyylikkäästi ja avoimesti. Osoittaa myös miten arvokas oma, kriittinen media, on kullekin puolueelle.

Liberalismi voitti suuren taistelun totalitarismia vastaan 1900-luvulla, mutta tilanne ei ole ohi. Autoritaariset johtajat eivät siedä oppositiota eikä kompromisseja. Saati moniarvoisuutta. Epämieluisa vaalitulos voidaan jopa kieltää, kuten vaalit hävinnyt Donald Trump jankuttaa.

Joshua Cherniss kirjoittaa kirjassaan Liberalism in Dark Times, että äärimmäinen liberalismi ei enää toimi, vaan liberalismin on kyettävä hillitsemään omia periaatteitaan luodakseen vakautta. Lisäämään yhteistyötä ja vähentämään näköalattomuutta. Maltillinen liberalismi välttää ehdottomat totuudet ja ideologiset sitoumukset.

Tätä tarvitsemme tiistaina Säätytalolla ja eduskunnassa enemmän kuin koskaan.