Viime viikolla kokoomuksen eduskuntaryhmä kävi tasavallan presidentin luona aamukahvilla. Kuvan otti Matti Porre.

Ryhmämme oli linnan eduskuntaryhmävierailujen viimeinen. Tosin tiettävästi ainoa ryhmä, josta jokainen äänesti Alexander Stubbin valtaan.

Lopulta, kilpailun jälkeen.

Stubbin briiffi keskusteluineen oli erinomainen. Sain hyvän vastauksen myös omaan kysymykseeni. Keskustelumme oli luottamuksellinen, joten ei siitä enempää.

Tein viikonlopun töitä, enkä ehtinyt seurata mediaa aivan niin tarkasti, kuin yleensä. Illalla huomasin, että useassa tiedotusvälineessä on kokoomuksesta kiinnostavia juttuja. Yle ja Demokraatti ovat huolestuneet meidän sinivihreiden liberaalien asemasta kokoomuksessa, Ilta-Sanomat puolestaan arvostelee kovin sanoin puolustusministeri Antti Häkkästä sisäpiirilähteisiin vedoten.

Minua ei haastateltu näistä mihinkään, sen sijaan lauantain Turun Sanomiin minua haastateltiin neuvottelu- ja väittelytaidon asiantuntijana.

Pääministeripuolue kiinnostaa ja vallanpitäjiä kuuluu kriittisesti arvioida. On myös totta, että tämänkin puolueen historia on uudistajien ja säilyttäjien, konservatiivien ja liberaalien kädenvääntöä. En kuitenkaan vetäisi johtopäätöksiä sosiaalisen median toksisimman ilmentymän, x:n perusteella. Suurta kansanliikettä muutetaan puolueen sisältä eikä katsomosta. Jos puolue haluaa olla suuri, sen puheenjohtajan on siedettävä muitakin ajatuksia kuin omiaan.

Kokoomukseen mahtuu nimensä mukaisesti niin konservatiivisia kuin liberaalejakin näkemyksiä. Se näkyy tasa-arvokysymyksissä ja esimerkiksi luonto- ja ympäristöpolitiikassa. Sama jakolinja löytyy muuten kaikista hallituspuolueista.

Jos annetun jaottelun ylipäätään hyväksyy, taitaa kokoomuksen puoluejohto olla liberaalien hallussa. Kuten presidentinlinnakin. Stubbin kanssa kampanjoin vuosia sitten tasa-arvoisen avioliiton puolesta.

Todellinen ongelma kiistatta typerän nettikirjoittelun lisäksi lienee se, että oppositio ja osa kannattajistamme ei vieläkään hyväksy hallitusyhteistyötämme perussuomalaisten kanssa. Vaikka yhdessä sovitut uudistuksemme (hallitusohjelma) olisivatkin monen mielestä pääosin perusteltuja.

Vapaassa demokratiassa valtaan pääsevät he, jotka saavat eniten ääniä. Hallituksen muodostaminen on monimutkaisempi kuvio, eikä valtioneuvoston linnaan ollut tällä kertaa tunkua. Vasemmistoliittoa lukuunottamatta kaikki tiesivät, että julkista taloutta on pakko alkaa korjata, ja rajusti.

Parasta olisi, että säästöt tekisi joku muu. Joskus toiste.

Tehdyn politiikan hyväksyttävyys arvioidaan seuraavissa vaaleissa. Perinteisesti ne, jotka eivät ole vallassa, lupaavat perua kaiken ikävän ja vallanpitäjät taas haluavat tehdä uudistuksensa loppuun.

Itsekriittisesti myönnän, että kokoomustakin tulee uudistaa ja haluan osallistua siihen.

Ennen parlamentaarikon uraani ansaitsin elantoni muutosjohtajana. Ajattelutapani ei ole muuttunut mitenkään. Työtapamme tulee uudistua, kuten eduskunnankin. Sisällöistä esimerkiksi kansallinen ympäristö- ja ilmastopolitiikka tarvitsee uudistamista. Haluan suojella vaarantunutta luontoamme aivan kuten haurasta talouttammekin. Ohjata tiedostamisen toiminnaksi.

Yksin oikeassa oleminen ei muuttaisi mitään.

Jakolinjoista tulee väkisinkin mieleen humoristi Veikko Huovisen tapa jakaa ihmiset tasan kahteen ryhmään: Niihin, jotka ovat nähneet vesirotan, ja niihin jotka eivät.

Nimittelyllä ei mikään muutu.

Säilyttäjät ja uudistajat tarvitaan samaan pöytään.