Yöllä saimme sekä taloudellisesti että symbolisesti merkittäviä uutisia.
Jäänmurtajakauppa voi hyvin olla se käännekohta, jota tarvittiin kuluttajien luottamuksen palauttamiseen.
Kansainväliset yritykset ja rahoittajat Suomeen jo uskovat.
Suomalaiset start upit tulevat keräämään tänä vuonna ennätysrahoituksen , se tiedetään jo nyt. Suomen suurin kasvumahdollisuus, vihreän siirtymän investoinnit, samoin, lähestyen jo 10 miljardin euron rajaa tänä vuonna tehtyjä investointipäätöstä.
Linjatessani kokoomuksen teollisuuspolitiikkaa eduskunnassa keskiviikkona muistutin mistä loppujen lopuksi on kysymys. Suomalaisesta työstä ja tuottavuudesta.
Kiitin suuressa salissa suomalaisia yrityksiä investoinneista, työllistämisestä ja vastuullisuudesta.
Pauli Aalto-Setälä
Pauli Aalto-Setälä on saaristossa asuva kokoomuksen kansanedustaja, joka lopetti yritysjohtajana, jotta voisi keskittyä kokonaan suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseen sekä Saaristomeren pelastamiseen.