Kuva: Aleksi Girs, Ukraina
Kuuntelin eilen eduskuntatalon portailla vihaisten viljelijöiden palautetta. Yritystoiminta on monella heistä kannattamatonta ja vaikka keskusliikkeet menestyvät, viljantuottajat eivät. Elintarvikelain uudistuksella parannamme tuottajien asemaa, mutta kuuntelin, josko olisi myös muita toiveita. Vasemmiston väite ostovoiman romahduksesta oli myös mennyt läpi, vaikkei pidä paikkaansa.
Marinin hallituksen aikana ostovoima romahti, vuodesta 2023 ostovoima on noussut.
Ruuantuottajien puolesta on silti tehtävä lisää. Me tarvitsemme ja haluamme suomalaista ruokaa, niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina.
Yksi viljelijä kysyi miksi tuemme Ukrainaa, kun kotimaassakin tarvitaan apua.
On autettava molempia.
Ukrainassa kuulin kaikkialla saman lauseen. Hautausmailla, sairaalassa, sotilastukikohdissa. "Kiitos kun autatte! Kunpa ette joutuisi tähän tilanteeseen".
Jotta emme siihen joutuisi ukrainalaiset halusivat jakaa kaiken tiedon droonipuolustuksestaan, ilmahälytysjärjestelmästään, sotavammahoidostaan ja kaikesta neljän vuoden aikana oppimastaan, jotta olisimme mahdollisimman hyvin varautuneita.
Ja jotta pidäke hyökätä Suomeen olisi niin korkea, ettei tänne kannata tulla.
Toiseksi he kertoivat mitä he tarvitsevat selviytyäkseen itsenäisenä, vapaana maana. Tieto on jo välitetty eteenpäin.
Ukrainalaiset eivät ole luovuttaneet. Koneiden sodaksi muuttuneen 40 kilometrin tappovyöhykkeeltä ei pysty edes haavoittuneita ihminen hakemaan, vaan heidät haetaan maadrooneilla. Potilaat eivät välttämättä pääse elävinä hoitoon saakka, koska kuljetus kestää niin kauan ja tappaminen alueella on teollista ja tarkkaa. Tällä hetkellä 90% sotilaiden vammoista on droonien aiheuttamia.
Meidän on tuettava ukrainalaisia, vaikka se kyllästyttäisi kuinka. Iskeköön Ukraina Venäjän satamiin, tehkäämme kaikkemme sodan päättämiseksi.
Kuten eturintamalle palaava sotilas meille kertoi: "Mieluummin kuolen kuin alistuisin Venäjän orjaksi."
Pauli Aalto-Setälä
Pauli Aalto-Setälä on saaristossa asuva kokoomuksen kansanedustaja, joka lopetti yritysjohtajana, jotta voisi keskittyä kokonaan suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseen sekä Saaristomeren pelastamiseen.