Päiväkirja Kiven sisältä

Päivä 327

Junassa matkalla Itämeriparlamentaarikkojen kokouksesta Lübeckistä Hampuriin. Virallisessa puheenvuorossani teinäsken konkreettisen ehdotuksen.

Jolle sain kannatustakin.

Jos Itämerelle saapuu huonokuntoinen, epäselvästi vakuutettu tai muuten korkean riskin tankkeri, viranomaisten tulisi tietää siitä etukäteen. Ei vasta silloin, kun jotain on jo tapahtunut.

Euroopan meriturvallisuusvirasto EMSA tulisi rakentaa olemassa olevan tiedon pohjalta Itämerelle yhteinen ennakkovaroitusjärjestelmä.

Järjestelmä arvioisi öljytankkereiden riskiä esimerkiksi aluksen kunnon ja iän, tarkastushistorian, vakuutusten, omistusrakenteen, lippuvaltion, pakotetietojen sekä paikannuksen poikkeamien perusteella.

Korkean riskin alus nostaisi automaattisesti hälytyksen viranomaisille, jolloin sitä voitaisiin seurata tarkemmin ja tarvittaessa kohdistaa siihen tarkastuksia tai muita turvallisuustoimia.

Järjestelmä pitäisi kytkeä myös Itämeren öljyntorjuntavalmiuteen. Riskitiedon perusteella esimerkiksi hinaajia ja torjuntakalustoa voitaisiin sijoittaa ennakolta alueille, joilla onnettomuusriski on suurin.

Kuvassa kanssani keskustelee Ruotsin delegaation johtaja Hanna Westerén.

Pauli Aalto-Setälä

Pauli Aalto-Setälä on saaristossa asuva kokoomuksen kansanedustaja, joka lopetti yritysjohtajana, jotta voisi keskittyä kokonaan suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseen sekä Saaristomeren pelastamiseen.

Julkaistu