Juttelin Tuulisolmussa keittoa syödessäni Venäjästä ja NATO-jäsenyydestä. Ja sodan pelosta. Molemmat pöytääni tulleet olivat eläkeläisiä, jotka seuraavat tarkasti maailman tapahtumia Turun Sanomista ja Yleltä. Oma näkemykseni sodan pelkoon on se, että huolimatta siitä, että NATO-jäsenyytemme on vielä ratifioimatta olemme paremmassa suojassa kuin koskaan. Olemme osa länttä, eikä siitä ole kellään enää epäselvyyttä. Olemme myös harjoitelleet säännöllisesti yhdessä läntisten kumppaniemme kanssa juuri tuollaista sodankäyntiä vastaan mitä Ukrainassa nyt todistamme.

"Miksi meidän pitää odottaa Ruotsia, emmekö voisi edetä ilman niitä?"

Ehkä voisimmekin. Jos Turkki ja Unkari ratifioisivat ensin Suomen, muttei Ruotsia, tuskinpa Suomi siitä kieltäytyisi. Ruotsi tulisi sitten perässä.

NATOn voima ja heikkous on siinä, ettei se tee omia päätöksiä vaan jäsenmaat päättävät kukin itse, oman enemmän tai vähemmän vapaan demokratiansa ehdoilla. On tietenkin ongelmallista, että Turkki ei jaa arvojamme. Kuuluuko Turkki silloin läntiseen yhteisöömme? Jos ei kuulu, niin uskallammeko päästää Turkin kokonaan Venäjän syliin?