Tänään olen pohtinut ja kirjoittanut talteen ajatuksiani turvallisuudesta. Mörkön ja Myrskyn vastalauseista huolimatta.

Minulle turvallisuusteemat ovat olleet aina läheisiä. Kosketusetäisyydeltä.

Nuorena toimittajana, sotilaana tai avustustyöntekijänä olen seurannut paikan päältä niin Jugoslavian sotaa, Neuvostoliiton hajoamista Baltian maista, kuin Sudanin, Gazan, Libanonin ja Iraninkin kriisejäkin.

Sotilaskoulutusta olen saanut niin paljon kuin siviili voi saada. Kuulun aktiivireserviin edelleen ja olen sotilasarvoltani majuri.

Nyt eduskuntavaaliehdokkaana olen kiertänyt ahkerasti Varsinais-Suomea ja kuunnellut tarkasti ihmisten turvallisuushuolia. Esille ovat nousseet lasten tekemät rikokset, kyberiskut, jengiväkivalta, informaatiosodankäynti ja poliisin resurssipula. Lasten tekemät rikokset ovat lisääntyneet rajusti ja tie jengistä järjestäytyneeseen rikollisuuteen on tutkimuksissa todeksi todistettu. Esimerkiksi koulutus on osoittautunut hyväksi esteeksi rikosten tielle. Yhteistyöhön tarvitaan poliisin lisäksi sosiaalitoimi, koulut ja vanhemmat. Ruotsin kriisi tulee pystyä välttämään. Kaduilla tulee olla turvallista kulkea ja syrjäytyminen estää. Poliisi tarvitsee myös lisää voimavaroja.

Suomessa tulisi olla yhteinen kyberkeskus, pelkkä CERT-yhteistyö ei riitä. Informaatiovaikuttaminen on vastuutettava nopeasti. Ilman tätä kykyä Ukraina olisi jo kukistunut. Kriisin tullessa ei saa olla epäselvää, kuka vastaa mistäkin. Kuten pandemiassa kävi.

Ja ennen kaikkea Ukrainaa on tuettava ja aseistettava edelleen tai Venäjä jatkaa valloitussotaansa seuraavalle rajalle. Turvallisuudessa riittää tehtävää meille kaikille mutta pelkoon ei ole syytä. Valveilla ollaan.