Päiväkirja Kiven sisältä

Päivä 331

Googlen luvaton hakkuu ärsyttää ja suututtaa ihan syystä. Kesti kolme viikkoa ennenkuin yhtiö uskalsi kertoa medialle, mitä oikein tapahtui.

Anteeksi on nyt pyydetty, ainakin jotenkin. Vähän mietityttää mitä tarkoittaa ” pyydämme anteeksi tilannetta jossa olemme ”.


No, tutkinta on kesken, antaa viranomaisten selvittää. Lakiakin on syytä tarkentaa.

Laajempi ongelma on se että viime vuonna ympäristörikosten määrä on ollut kasvussa ja vahinkoja on hyvin vaikea ja kallista korjata. Maailmanlaajuisesti ympäristörikokset ovat kolmanneksi suurin rikos huume- ja laittoman asekaupan jälkeen.

Ympäristörikos on rikos myös seuraavia sukupolvia kohtaan.

Siksi seuraamustenkin on oltava huomattavasti kovempia kuin nyt.

Hyväksyimme tänään ympäristovaliokunnassa lausunnon hallituksen esityksestä, joka kiristäisi merkittävästi ympäristörikosten rangaistuksia.

Yrityksille määrättävien yhteisösakkojen enimmäismäärät voisivat nousta nykyisestä kymmeniin miljooniin euroihin. Samalla rikoslainsäädäntöön lisättäisiin uusia rikosnimikkeitä, kuten vieraslajirikos, metsäkatorikos ja ympäristön tuhoaminen.

Esimerkiksi Googlen luvattomat hakkuut osoittavat, ettei lainsäädäntöämme välttämättä tunneta, eikä rangaistukset ole ajan tasalla. Laki on myöhässä ja sitä on kiirehdittävä.

Tämä laki kriminalisoi muun muassa sen, että jos yritys kaataa esimerkiksi metsän ilman aloitettua YVA-prosessia, tulee siitä rangaistus.

Luonnon pilaaminen ei saa koskaan olla kannattava, rahalla hoidettava  liiketoimintariski.

Pauli Aalto-Setälä

Pauli Aalto-Setälä on saaristossa asuva kokoomuksen kansanedustaja, joka lopetti yritysjohtajana, jotta voisi keskittyä kokonaan suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseen sekä Saaristomeren pelastamiseen.

Julkaistu