Kävin sitten äänestämässä ensimmäistä kertaa hallituksen puolesta hallituksen luottamusäänestyksessä.

"Huonoinkin päivä hallituksessa on parempi kuin paras päivä oppositiossa," tokaisi Antti Lindtman minulle eduskunnan kuppilassa ennen äänestyksiä.

Salissa kaikki oppositiopuolueet aikoivat kaataa uuden hallituksen kuten perinteeseen kuuluu.

Harvinaisempaa oli se, että myös yhden ministerin luottamuksesta äänestettäisiin ennen kuin hän oli tehnyt ministerinä yhtään mitään. Vielä harvinaisempaa oli se, että suuri osa hallituspuolueen kansanedustajista ei ministeriään sitten tukenut, kuten vasta äänestyksen jälkeen seinältä näimme.

Äänestyspäätösten syynä oli äärioikeistovihjailu. Äänestyksessä Junnila sai kun saikin eduskunnan luottamuksen.

Kummallekin on perustelunsa. Pääministeripuolue kokoomuksen johto päätti sillä tietoa tukea elinkeinoministeriäänja otti Junnilan anteeksipyynnön vastaan.

Hallituspuolueet ovat vasta aloittamassa sodan jälkeisen ajan suurimpien ongelmien ratkaisuyrityksen. Maassamme on talous- ja kestävyyskriisi, terveyspalvelumme eivät toimi ja Eurooppa on sodassa.

Tämä argumentti ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki olisi kaupan. Siksi äänestäminen tuntui ristiriitaiselta silloin ja tuntuu edelleen.

Minkäänlaista natsiflirttailua tai ääriliikeyhteyksiä ei voi sallia. Niin sanoo lisäkseni Junnila itse, kuten myös valtiovarainministeri Riikka Purra ja pääministeri Petteri Orpo.

Tilanne eteni nopeaan tahtiin kolme päivää. Keskustelu puolueiden välillä ja sisällä oli kiivasta. Lisätietoa julkaistiin monenlaista.

Perjantaina puolen päivän jälkeen Junnila ilmoitti erostaan, todeten mahdollisuutensa toimia ministerinä menneen.

Politiikan peruskurssi kolmessa päivässä, muillekin kuin minulle.