Illalla lapsenlapsen kikattelu palautti paremmin kuin painonnosto. Lapsi on juuri oppinut sanomaan äiti, tööt tööt ja joo.

Lattialta kerroin, että tämähän on innostavaa työtä, kovaakin! Kunnioitukseni ammattipoliitikkoja kohtaan kasvaa, puolueesta ja mielipiteistä riippumatta.

Ensinnäkin ylimmän valtioelimen vastuu on valtava. Päätökset vaikuttavat sukupolvien päähän ja parhaimmillakin ratkaisuilla on myös kielteisiä vaikutuksia. Silti tekemättä ei voi jättää.

Päätämme tälläkin viikolla esimerkiksi suuressa valiokunnassa Suomen linjasta, valtiovarainvaliokunnassa ja talousvaliokunnassa rahasta, (jota ei ole), ympäristövaliokunnassa luonnon, luvituksen ja talouden kompleksisesta suhteesta. Satoja erillisiä kysymyksiä, joissa monta näkökulmaa, edunsaajaa, jakajaa, pettyvääkin.

Päivät on pitkiä. Tänään juoksen saman päivän aikana neljässä eri valiokunnassa. Valiokuntavastaavien kokouksessa. Täysistunnossa. Päättämässä ja keskustelemassa, en turistina. Aamuun ja iltaan monia vieraita ja kuulemisia, lounastaukoja ei näköjään ole, jollei jää jostain pois. Syksyn mittaan tunnistan, missä on oltava, missä ei.

Ironista kyllä, tänään on eduskunnan liikuntapäivä. En ehdi hallituksen ja opposition väliseen köydenvetoon enkä yhteiseen rapputreeniin, sillä istun kokouksissa.

Päättäjien liikkumattomuus ei taida korjaantua liikuntapäivällä.