Perjantai-iltana pidin juhlapuheen Turun KY:n 73-vuotisjuhlassa. Yli 500 iloista ja tulevaisuuteen uskovaa kylisteriä, alumnia ja opettajaa Turun Messukeskuksessa.

Hienosti järkätyt bileet, opiskelijavoimin kuten aina.

Puheeseen valmistautuessani luin opiskelijoiden omaa lehteä, jossa pohdittiin millainen kauppatieteilijän tulisi olla. "Millainen on oikeanlainen kylisteri?", kysyi aviisi. Päätin puhua siitä.

Ei ulkopuolelta asetettua kaavaa tietysti olekaan, mutta pari neuvoa annoin ja kiitin. Toivoin, että osa näistä hienoista nuorista työllistyisi vihreän siirtymän yrityksissä, auttaisivat Saaristomeren pelastamisessa ja muistaisivat yhden tärkeän asian, joka mielestäni määrittelee omaa onnea enemmän kuin mikään vauraus tai titteli.

Se on se mitä hyvää saat annettua muille.

Huomasin, että tämä onkin viimeinen puheenvuoroni työelämäprofessorina tälle yhteisölle. Sopimukseni päättyy lokakuun viimeinen päivä.

Poliitikon työn varjopuolia, viihdyin opetustyössä. Toisaalta yhteiskuntavastuuni on tietysti ihan muuta nyt, kuin aloittaessani Turun yliopistossa kuusi vuotta sitten. Kaksi kahden vuoden jaksoa, dentsua johtaessani ei työnantajani sallinut moista.

Ajaessani puheeni jälkeen Rymättylään mietin, että onneksi hallitus ei karmeasta taloustilanteesta huolimatta leikannut yliopistoilta eikä ammattikorkeakouluilta euroakaan.

Sivistys on paitsi multaa kasvulle, myös rokote typeryyttä vastaan.