Maanantaina kiersin turkulaisia yrityksiä ja tapaamisia aamusta iltaan, kuten ennen vaaleja. Martin kalassa, Kupittaan Citymarketissa, kokoomusnuorten tilaisuudessa.

Viihdyn ihmisten joukossa.

Päivää tummensi suruviesti. Presidentti Martti Ahtisaari on kuollut.

Kunnioitin Ahtisaarta suuresti. Harvalle valtionpäämiehelle presidenttiys on ollut vain välivaihe. Ahtisaari neuvotteli rauhan kolmelle eri mantereelle. Suurmies Suomelle mutta ennen kaikkea maailmalle. Kirjoitin Ahtisaaresta kirjaani "Sovittelija" muun muassa näin.

"Toimittajana pääsin monesti haastattelemaan presidentti Martti Ahtisaarta eri kriisien yhteydessä. Ahtisaari toimi rauhanneuvottelijana muun muassa Namibian itsenäistyessä vuosina 1989–1990, Kosovon kriisissä vuonna 1999 ja 2005–2007 sekä Indonesiassa Acehin konfliktin yhteydessä vuonna 2005. Hän sai sovittelutyöstään Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2008. Ahtisaari teki konfliktien osapuoliin vaikutuksen olemalla paineen allakin ystävällinen, selkeä ja tiukan tavoitteellinen neuvottelija.

Hän teki yhteisissä kokouksissa heti selväksi, ettei tee eroa ihmisten välille.

Hänelle kaikki autonkuljettajasta presidenttiin olivat samalla viivalla. Hän jaksoi olla kohtelias myös sotaa käyville osapuolille ja raakuuksiin syyllistyneille sotarikollisille. Rauhanneuvotteluissa se ei aina ole helppoa. ”Minua on joskus kritisoitu siitä, että kohtelen pahantekijöitäkin kunnioittavasti”, Ahtisaari on sanonut. Kosovon rauhanneuvotteluissa Ahtisaarta arvosteltiin tämän hövelistä käytöksestä Jugoslavian presidentti Slobodan Miloševićia kohtaan. Serbijoukot olivat juuri hyökänneet Miloševićin määräyksestä Kosovoon. Ahtisaari on kertonut: ”Vastaukseni kollegoilleni oli: Miloševićhan on presidentti. Häntä täytyy kohdella arvokkaasti, jotta ratkaisu syntyisi.”

Konflikteja voi esiintyä myös konfliktinpurkajien omissa saleissa. Ahtisaarella oli Bosnian sodassa YK:n ja Kosovossa EU:n mandaatti, jonka hän sai henkilökohtaisten suhteidensa ja kokemuksensa ansiosta, ei asemansa vuoksi Suomen presidenttinä. Päiväkirjojen ja aikalaisten mukaan tämä ärsytti hänen puoluetoveriaan, silloista ulkoministeri Tarja Halosta, joka olisi halunnut osallistua neuvotteluihin ja vetosi asiassa asemaansa sekä vanhaan ja uuteen valtiosääntöön. Ahtisaari kertoo muistelmissaan: ”Minä puolestani katsoin, että minut oli kutsuttu mukaan prosessiin ensisijaisesti henkilökohtaisen kokemukseni ja ominaisuuksien perusteella. Lisäksi prosessin luonne oli sellainen, että jäykkien valtuuskuntajärjestelyjen yksityiskohtainen noudattaminen olisi kaatanut koko prosessin.” Halosen nuiva suhtautuminen vaikutti myös Ahtisaaren perustaman konfliktinratkaisujärjestö CMI:n rahoitukseen, jota se sai kotimaisen tuen puutteessa muun muassa Saksan ja Ruotsin ulkoministeriöiltä ja suursijoittaja George Sorosilta. Vastahankaisuutta oli myös ulkoministeriön virkamiesjohdossa, missä kummasteltiin ”yksityistä ulkopolitiikan harjoittamista”.

Vasta kun Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon, virallinen Suomi kiirehti rahoittamaan CMI:n toimintaa."

Yksityistä ulkopolitiikkaa harjoitetaan edelleen. Vuonna 2021 CMI sai miltei sata yhteistyöpyyntöä.

Sotia on enemmän kuin koskaan.

Ahtisaari teki arvovaltakysymyksistä aina käytännön kysymyksiä. Martti vei osapuolten huomion määrätietoisesti konkreettisiin askeliin. Hän laittoi neuvottelijat ajattelemaan, mikä käytännössä toimisi ja mikä ei, ja pakotti heidät siten pois arvovaltakehyksestä.

Maailma tarvitsee martteja enemmän kuin koskaan.