Pääsiäisen jälkeisestäkin viikosta tuli hiljainen viikko.

Lapsen kuolema, vielä toisen lapsen tekemänä, mykistää. Vantaalaisen koulun tapahtumat tulevat vaikuttamaan tuleviin päätöksiimme vielä kauan ja myös nopeuttavat hallitusohjelman toteuttamista. Itse asiassa odotan lakiesityksiä ministeriöistä huomattavasti nopeammin meille valiokuntiin, vaikka tiedän, ettei ongelmat pelkillä pykälillä parane.

Moni tarjoaa nyt yksittäistä ratkaisua moniongelmaan. Analyysejä vaikeuttaa se, ettei yksittäistä keinoa torjua vastaava rikos ole. Eikä joka teolle myöskään rationaalista ja siten ymmärrettävää syytä.

Lastemme eteen tulee tehdä silti enemmän, kaikki.

Työt kivitalossa jatkuivat hiljaisen hetken jälkeen, huutelu suuressa salissa keskeytyi vain päiväksi.

Lähestymme valtavia säästötavotteita, sillä toisistaan huolen pitävä Suomi ei voi enää elää velaksi ja romahduttaa hyvinvointiyhteiskuntaa vain siksi että eduista luopuminen on niin vaikeaa.

Valtion velka on nyt 160, 78 miljardia.

Taustakeskusteluissa olen korostanut paitsi rehellistä tilannekuvaa myös keskustelua tulevaisuudesta. Vaarallisen velkaantuneenakin Suomi tarvitsee investointeja yrityksiin, jotta yhteisillä palveluillamme olisi rahoitus ja osaamiseen, jotta meillä olisi tulevaisuus.

Lapsiin.

Kaikkia verovaroin toteutettuja palveluja ei ole enää mahdollista saada, velaksi. Joudumme ottamaan palvelutasossa askeleita taakse. Moni meistä taloutta ymmärtävistä kansanedustajista ymmärsi jo työhön ryhtyessä, että tehdessämme suomalaisten kannalta oikeita päätöksiä ovat ne monen mielestä vääriä.

Ja emme välttämättä tule uudelleen valituksi. Lahjojen jakaminen velaksi on ollut helpompaa kuin kannustaa kaikki kynnelle kykenevät työhön ja vastuuseen.

Leikkauspäätösten tulee olla oikeudenmukaisia. Jokaisen meistä on osallistuttava.

Lyhyellä aikavälillä saneerauksista ei seuraa koskaan mitään hyvää. Mutta tulevaisuudesta tulee parempi. Suomi on uudistamisen jälkeen kestävämpi, osaavampi ja turvallisempi. Ilman tasapainoista taloutta se ei onnistu.

Palasin lauantai-iltana myöhään Joensuusta. Istuin yli kymmenen tuntia junassa ja kaksi seminaarissa. Tapasin maanomistajia ja yrityksiä, joiden kanssa pohdimme Itä-rajan ennallistamista, vanhojen turvemaiden vettämistä.

Yllätyin näin kannustavasta vastaanotosta. Ja opin uutta.