Päiväkirja Kiven sisältä

Päivä 188

Viikonloppuna harjoittelimme ensivaste- ja meripelastustehtäviä turkulaisten kollegojeni kanssa Nauvossa. Pätevää ja huumorintajuista porukkaa, vapaaehtoisten meri- ja järvipelastaja-aktiivien varassa on monen vesilläkulkijan turvallisuus. Viime kesänä meripelastustehtäviä taisi olla yli 2000 kappaletta. Turvallisuudesta ei ole varaa säästää, ei sopimuspalokunnista eikä meripelastuksesta, jotka ylivoimaisesti tehokkaimmat tavat hoitaa pelastustoimi yhdessä viranomaisten kanssa.

Aion tehdä tänäkin kesänä Saaristomerellä useita hälytysvuoroja, vaikka jäisikin joku toritapahtuma sitten väliin.

Maakuntahallituksen ja muiden kokousten jälkeen pidin ilta-luentoa kokoomuslaisille neuvottelutaidosta. Teorioita on monta, tyylejä ja tapoja vielä useampia. Assertiivinen, emotiivinen ja innostava. Parhaat neuvottelijat ovat tyylien sekakäyttäjiä, joilla fokus on tilanteessa , unohtamatta, että tämänkin diilin jälkeen on tultava toimeen.

Jatkettava.

Keskityin mielestäni oleellisimpaan: Neuvotteluihin valmistautumiseen ja ihmisen kohtaamiseen.

Ego sivuun ja yhteisiä intressejä etsimään. Identiteeteistä ei nimittäin voi neuvotella. Siksi politiikka on kompromisseja ja kroonista luottamuspulaa, koska politiikassa identiteetit ovat myös intressejä.

Päivällä ehdin kokousten välillä isän kanssa lounaalle.

Parvekkeella oli yhä äidin pienet kengät siinä isompien vieressä.

Pauli Aalto-Setälä

Pauli Aalto-Setälä on saaristossa asuva kokoomuksen kansanedustaja, joka lopetti yritysjohtajana, jotta voisi keskittyä kokonaan suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseen sekä Saaristomeren pelastamiseen.

Julkaistu