Päiväkirja Kiven sisältä

Päivä 189

Viikonloppuna kävin tukemassa kokoomuksen eurovaaliehdokkaita Varsinais-Suomessa.

Toreilla puhutti turvallisuus, eurovaalien pääteema. Venäjä merkitsee lännelle uhkaa, Ukrainalle kuolemaa.

Ehdotin eilen, että Suomessa selvitettäisiin miten venäläisiltä jäädytetyt varat saataisiin ohjattua Ukrainan avuksi. Viron parlamentti hyväksyi toukokuun puolivälissä lain, jonka mukaan kansainvälisten pakotteiden nojalla jäädytettyjä venäläisiä varoja voitaisiin luovuttaa Ukrainalle etukäteen maksettavana kompensaationa Venäjän tekemien sotarikosten aiheuttamista vahingoista. Suomen tulisi minusta ottaa tästä mallia, Venäjä on pysäytettävä.

Jäädytettyjen varojen luovuttamiseen liittyvä selvittely on käynnissä myös EU:ssa. Aiemmin uutisoitiin, että Unkari aikoo pyrkiä estämään EU:n suunnitelman ohjata Venäjän keskuspankilta jäädytettyjä varoja Ukrainalle annettavaan aseapuun.

Vaikka vaikealta näyttää, ei se ole syy jättää tekemättä. Aina on vaihtoehtoja. Tällä viikolla keskustelen ympäristöministerin, pääesikunnan, rajavartiolaitoksen ja tutkijoiden kanssa myös esityksestäni raja-alueen ennallistamisesta.

Siinä välissä hallituksen luottamuksesta äänestetään jälleen, kuten lähes joka viikko.

Eurovaalit näkyvät salin retoriikassa. Vaihtoehtojen esittelyn sijaan pelottelu ja oikeistopuolueiden demonisointi on SDP:n ja Vasemmistoliiton kärkiviesti näissäkin vaaleissa.

Pauli Aalto-Setälä

Pauli Aalto-Setälä on saaristossa asuva kokoomuksen kansanedustaja, joka lopetti yritysjohtajana, jotta voisi keskittyä kokonaan suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseen sekä Saaristomeren pelastamiseen.

Julkaistu