Päiväkirja Kiven sisältä

Päivä 212

Mikä eduskuntatyössä on vikana, kysyi Yleisradio.

Se on hyvä kysymys, joka meille edustajille tehtiin jo viikkoja ennen sote-valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiurun johtajuuden viimeisimpiä julkisia vaiheita.

Vähemmälle huomiolle jäävät sisältöerimielisyyksistä huolimatta tehtävänsä erinomaisesti hoitavat valiokuntien puheenjohtajat, kuten omissa valiokunnissani Jenni Pitko, Sakari Puisto, Pia Viitanen ja Heikki Autto.

Talossa on minusta silti ongelma.
Mitähän tapahtuisi lainsäädännön laadukkuudelle ja hyvinvoinnille, jos työskentelytapojamme modernisoisi? Häiriökäyttäytymiseen puututtaisiin, teatraalisuudesta ja panettelusta luovuttaisiin?

Ja kun media kysyy ovella, kumpi tänään voitti karhu vai leijona, vastattaisiin, että toivottavasti Suomi.

Aiempiin johtamisympäristöihini verrattuna tämän talon uudistus olisi konsulttien toiveuni. Laskutettavaa riittäisi vuosikausiksi.

Työn merkitystä ei tarvitsisi keksiä. Tehtävämme ei voisi tärkeämpi olla. Käytämme ylintä päätösvaltaa Suomessa, säädämme lait ja päätämme valtion taloudesta. Pääministeri ja koko valtioneuvosto valitaan tästä joukosta.

Sen sijaan ajallista, taloudellista ja henkistä hukkaa on paljon. Vastuu on jaettu niin moneen eri paikkaan, ettei sitä enää ole.

Se ei ole päivystävän puhemiehen tai pääministerin vika, vaan systeemitason ongelma. Eduskunnassa vastuu ei kulje linjassa eikä matriiseissa, vaan johtamisjärjestelmä on kattilallinen jäähtynyttä spagettia.

Makaronit menevät solmuun ja on vaikea irrottaa toisistaan. Parlamentaarisesti on rakennettu kaikenlaisia hallinnon tasoja, joilla valtaa ei ole mutta johtaja-titteleitä kyllä, jotta joka puolueelle riittäisi.

Eduskunnan puhemies ei voi vaihtaa epäpätevää valiokunnan puheenjohtajaa, vaan se kuuluu puolueen johdolle, joka saattaa käydä kiusaajalla kauppaa.

Puolet meistä edustajista laatii vuorollaan budjetteja ja lakeja, puolet yrittävät kaikin mahdollisin keinoin kaataa kulloisetkin vallanpitäjät.

En ole aiemmin työskennellyt yhteisössä, jossa vastustus olisi institutionalisoitu.

Voisiko oppositiopuolueita osallistaa enemmän? Nythän lain saa eteenpäin vain ollessaan hallitusvastuussa. Mitkä ne tavat voisivat olla?

Työt on jaettu huonosti. Valiokuntia on aivan liikaa, tai väkeä liian vähän. Minulla on viisi valiokuntaa tai jaosta, joissa kaikissa on pakollinen läsnänolo. Kokoukset ovat usein päällekkäin, joten on mahdotonta hoitaa vastuutaan kunnolla. Yksi, korkeintaan kaksi valiokuntaa yhdelle edustajalle riittäisi.

Pystyisikö tavan toimia erottamaan sisällöstä ja uudistumaan ammattimaisesti? Uskon, että pystyisi. Talossa olisi siihen paljon osaamista, monessakin puolueessa. Etenkin, jos myös talon ulkopuolelta tullut kokemus otettaisiin käyttöön heti, eikä vasta kymmenen vuoden kuluttua.

Parhaat yhteisöt pystyvät tasapainottamaan tehokkuuden, luovuuden ja hyvinvoinnin tarpeet.

Miksei niin voisi olla eduskunnassakin?

Pauli Aalto-Setälä

Pauli Aalto-Setälä on saaristossa asuva kokoomuksen kansanedustaja, joka lopetti yritysjohtajana, jotta voisi keskittyä kokonaan suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseen sekä Saaristomeren pelastamiseen.

Julkaistu