Päiväkirja Kiven sisältä

Päivä 275

Uskomattoman kaunis viikonloppu saaristossa. Talomme oli täynnä lapsia talvisumua ja hylkeitä ihmettelemässä. Tai ainakin yritin kiinnittää taaperoiden huomion niihin.

Viikonloppuun kuului yksi juhlapuhe ja kokoomuksen valtuustoryhmän kokous. Tapahtumat sujuivat hienosti, mutta matka meinasi jäädä kesken.

Kaksi äkkijarrutusta.

Ensin juhlapuheeni yritti estää massiivinen hirvisonni, valtuustoryhmän Saaristomeri-puheenvuoroani vastusti valkohäntäpeura.

Peuraan osuin, mutta jarrutuksen ansiosta kevyesti keskellä keulaa. Peura kuitenkin kaatui, nousi ylös ja juoksi pois. Hirven ehdin väistää.

Puolustin viikonloppuna myös STT:tä ja vastustin taas kiinalaista verkkokauppaa tällä kertaa Hesarissa.

STT ei kuluttajille juurikaan näy, vaikka sen välittämät palvelut kuuluvat jokaisen arkeen. Kansalaiset pitävät STT:tä kaikista mediabrändeistä puolueettomimpana, mikä on arvokas osa yhteiskuntamme luottamusta.

STT on tarpeellinen riippumattomalle vapaalle medialle joka on muutenkin vaikeuksissa. Turvallisuusasioihin perehtyneelle on myös ilmiselvää, että STT on osa informaatiopuolustustamme. Siksi esitin viime viikolla liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteelle vaihtoehtoja, millä Suomen tietotoimisto pystyisi jatkamaan toimintaansa. Markkinaehtoisesti, mahdollisesti pienellä ja väliaikaisella valtion tuella. Ministeri ymmärtää ongelman. Odotan fiksuja päätöksiä.

Jotta kansalaisille uutiset välittäisi jatkossakin nimenomaan Suomen tietotoimisto.

Pauli Aalto-Setälä

Pauli Aalto-Setälä on saaristossa asuva kokoomuksen kansanedustaja, joka lopetti yritysjohtajana, jotta voisi keskittyä kokonaan suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseen sekä Saaristomeren pelastamiseen.

Julkaistu