Nyt reagoimme nopeasti!
Puolustimme tällä viikolla menestyksekkäästi suomalaista peliteollisuutta. Johtamassani talousvaliokunnassa käsittelimme tiistaina Euroopan komission tulevaa säädöstä oikeudenmukaisuudesta digiympäristössä. Säädösehdotuksessa olisi puututtu pelien virtuaalivaluuttoihin, joka olisi sivutuotteenaan tuhonnut pelaajakokemuksen.
Kukaan ei pelaisi peliä, jossa muutaman minuutin pelisession aikana joutuisi klikkaamaan evästeasetusten kaltaista popup-ikkunaa kymmeniä kertoja.
Olimme nopeasti järjestetyn asiantuntija- ja pelialankuulemisen jälkeen valiokunnassa yksimielisiä, aktiivinen oli lisäkseni kuvassa näkyvä edustaja Miapetra Kumpula-Natri.
Lausuntomme oli ilo kopauttaa.
Pidin puheenvuoron myös Suuressa valiokunnassa, jonne lausuntomme meiltä kiireellisenä eteni, koska olen siellä vara-jäsen ja tunsin jo asian.
Taas olimme yksimielisiä.
”Suuri valiokunta kiinnittää valtioneuvoston huomiota erityisesti talousvaliokunnan lausunnon (TaVL 36/2025) huomioihin mahdollisen uuden sääntelyn yhteensopivuudesta pelialan toimintaympäristön kanssa ja alan toimintaedellytysten turvaamiseen. Suuri valiokunta katsoo talousvaliokunnan tavoin, että valtioneuvoston kantaa on syytä täsmentää siten, että Suomi katsoisi, ettei pelien sisäisiä valuuttoja tulisi katsoa sellaisiksi virtuaalivaluutoiksi, joihin kohdistuisi lisäsääntelyn tarvetta. ”
Oikeusministeriö hyväksyi ehdottamamme täsmennyksen.
Ei kannata korjata lailla ongelmaa, jota ei ole.
Pauli Aalto-Setälä
Pauli Aalto-Setälä on saaristossa asuva kokoomuksen kansanedustaja, joka lopetti yritysjohtajana, jotta voisi keskittyä kokonaan suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseen sekä Saaristomeren pelastamiseen.