Kolme vuotta sitten istuin Varsinais-Suomen kokoomuksen syyskokouksessa takarivissä. En meinannut päästä sisälle kun valtakirjaa ei löytynyt.
Enpä silloin olisi arvannut, että olisin joskus saman porukan puheenjohtaja, mutta näin siinä nyt sitten kävi.
Valinta tehtiin yksimielisesti piirin syyskokouksessa. Hallitukseen valittiin hieno porukka, joiden kanssa on ilo valmistautua vaaleihin ja rakentaa varsinaissuomalaista tulevaisuutta.
Puheenjohtajana aion keskittyä erityisesti kentän osallistamiseen Varsinais-Suomen kasvussa, sekä Saaristomeren turvallisuuden ja ekologisen tilan parantamisessa. Puheenjohtajuus nostaa minut kokoomuksen puoluehallitukseen kansanliikettä uudistamaan.
Varsinaissuomalaisten eteen on kunnia tehdä työtä.
Pauli Aalto-Setälä
Pauli Aalto-Setälä on saaristossa asuva kokoomuksen kansanedustaja, joka lopetti yritysjohtajana, jotta voisi keskittyä kokonaan suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseen sekä Saaristomeren pelastamiseen.